Yöllisiä

Yhteen päivään voi mahtua helvetin paljon erilaisia tunteita. Viime päiviin ei ole paljoakaan positiivisia sellaisia kyllä eksynyt, onneksi sentään jotain, murusia, palasia, hetken iloa, lyhyt naurahdus, hymyily. Tänään yksinäisyys astui elämääni ihan uudella tavalla. Autolla ajellessani oli taas aikaa ajatella yhtä sun toista ja tehdä niitä kuuluisia oivalluksia. Olen aina ollut paljon yksin, enimmäkseen omasta halustani, joskus haluamattani. Silti, minulla on ollut kavereita, ystävä, poikaystävä, avopuoliso, joku. Jollain tavalla. Mitä enemmän ikää on kertynyt, sitä erilaisemmaksi se yksinäisyys on muodostunut. Hiljalleen muotoaan muuttaen, niin salakavalasti etten ole edes tajunnutkaan koko asiaa. Ennen kuin nyt.

Olen elänyt elämääni todella pitkään parisuhteessa, antaen paljon kumppanilleni, unohtaen jopa itseni välillä. Yrittänyt pitää huolta ystävyydestä ja kaverisuhteista, välillä huonommalla menestyksellä. En ole tajunnut aiemmin, kuinka paljon parisuhde, avoliitto, määrittelee ja vaikuttaa elämään. Huomaan yhtäkkiä olevani ihan helvetin yksin. Yksin ja yksinäinen. Toki, minulla on kavereita, ystäviä, sukua, ihmisiä joiden kanssa jutella ja sensellaista. Siinä mielessä en ole yksin. Mutta kuitenkin. Kaikilla on joku, joka on se prioriteetti numero yksi. Yleensä puoliso (avio- tai avosellainen), poika- tai tyttöystävä (voiko tässä iässä enää puhua pojista ja tytöistä?), se rakkaimmista rakkain, jonka kanssa jakaa elämää. Tai sitten ystävä lähempänä, konkreettisena elämässä. Minä en mahdu sellaiseen, en olekaan enää jotain sellaista toiselle ihmiselle.

Tunne, kun joku on sinulle tärkeämpi kuin sinä hänelle..käsi ylös, kenelle se on tuttua? Aika hajottavaa, toisaalta, mutta kuitenkaan ei sellaista ihmistä halua pois elämästään. Tyytyy siihen mitä saa, ollen onnellinen niistä pienistäkin murusista mitä suodaan. Ajatuskatko...

Oletko koskaan tuntenut järisyttävää yhteyttä kenenkään kanssa? Sellaista tunnetta, että pelottaa ihan. Tuntuu siltä, että jos koskee toisen kättä, molemmat räjähtävät kappaleiksi. Hämmentävä, pelottava yhteys, joka vaihdellen tuntuu vahvenevan ja sitten heikentyvän. Selittämätön.

CMX - Kappaleina

Katkonaisia ajatuksia, mistä en tunnu saavan mitään ehjää ja kokonaista. Ihan kuin minä itse. Tuntuu, että sydämessäni on aukko, tyhjiö. Toivon olevani joskus ehjä, kerta kerran jälkeen toivon. Milloinkaan saavuttamatta sitä, haparoiden pimeässä. Rakennan muuria suojakseni, sieluni kappaleista, sydämeni sirpaleista, joka päivä. Ehkä katoan sinne muurin taa.

CMX - Kättenpäällepanijat

Joskus on vaikea yrittää selittää ihmiselle, joka ei sitä ole kokenut, että mitä se tarkoittaa kun ei vain jaksaisi elää, olla. Sen olematta yhtään itsetuhoista tai kuolemankaipuista. Siksi en enää nykyään halua puhuakaan koko asiasta. Sanon ehkä vain olevani väsynyt, määrittelemättä toiselle sen enempää väsymykseni astetta. En jaksa selitellä itseäni, siksi mielummin sanon vain kaiken olevan hyvin. Ihan ok. Ja toki senkin takia, etten halua olla minkäänlainen rasite, taakka kenellekään. En halua kenenkään kantavan turhaan huolta minusta, sillä selviän kyllä. Kaikesta selviän, taivun mutten taitu.