Kun mikään ei tunnu miltään..

Sellaista tänään.. Olen niin älyttömän väsynyt etten jaksa enää oikein iloita. Auringonpaisteesta huolimatta, minun päiväni on ollut harmaa, hajuton, mauton, väritön. Yhdentekevä. Olen pakolla tehnyt yhtä sun toista, yrittänyt, jospa mieli siitä paranisi. Ei.. ei vaan parantunut. Ei koko päivänä. Väsymys painoi minut unille päivällä ja nukkumisen jälkeen on vain väsyttänyt lisää. Olen hermostunut tyttärelleni useammin kuin kerran tämän päivän aikana, vain siksi etten jaksa kuunnella nyt mitään, en jaksa olla mitään.

Olen urheillut tänään, tuloksena vain entistä paskempi olo, voimaton, huono. Olen piirtänyt ja maalannut tänään, kokematta minkäänlaista iloa, hyvää mieltä. Lähinnä alkoi vain tuskastuttaa, turhauttaa, itkettää. Tuntuu, etten jaksa pitää itseäni pystyssä. Vihaan tällaista olotilaa.. kun kaikki tuntuu yhdentekevältä, ihan turhalta. Kun mikään ei innosta, tuota iloa. Kun mikään ei tunnu miltään. Tuntuu, kuin olisi joku lukko mielessä, lukko sydämessä. Ihan lukossa..

Olen kipuillut tässä myös jo kolme päivää. Sietämättömiä kipuja, jotka taittavat koko kropan kaksinkerroin välillä. Se ei ainakaan helpota tätä henkistä oloa. Toivon, että näihin kipuihin löytyisi joku syy, vastaus. Vaikkei hoitoa sitten olisikaan, niin tietäisin ainakin mistä johtuu ja miten edes vähän helpottaisi oloa. Noh, vastauksia on tulossa tulevaisuudessa, ainakin jonkinlaisia. Pahin pelkoni on ehkä se ettei mitään löydykään. ei syytä, ei hoitoa, ei mitään. Olen taas kironnut kroppaani, miksi sen pitää pettää minut jo nyt.

Jos saisin edes nukuttua... Toissayön nukuin ihmeen levollisesti, vaikkakin hyvin pienen tuntimäärän. Mutta se oli levollista unta ja heräsin eilisaamuna hymyillen. Viime yö oli sitten maksu siitä. Nukahdin kyllä pian, mutta heräilin, kipuihin ja painajaisiin. Aamulla olin todella väsynyt ja sitä väsymystä on jatkunut koko päivän. Nyt väsyttää, mutta ei nukuta. Minulla on ollut univaikeuksia niin kauan kuin muistan, enemmän tai vähemmän. Yleensä nukahtamisongelmia, mutta viime vuosina myös heräämistä, painajaisia..melkein kaikkea mahdollista. Viime kuukausina taas enenevissä määrin.

Toissayönä näin unta, kovin rauhoittavaa, lempeää sellaista. Olin pimeässä jossain, pehmeässä sängyssä silmät kiinni, lämpimän peiton alla. Joku oli vierelläni, piti lujasti kiinni minusta ja silitti hiuksiani hiljaa. Kertaakaan en unessa avannut silmiäni, tunsin vain tuoksun ja kosketuksen hiuksissani, kevyesti otsalla, poskilla. Uni hiipui hiljaa ja nukuin levollisesti koko yön. Tänään pohdin, että olenkohan tullut riippuvaiseksi läheisyydestä jollain tapaa. Painajaiset ja heräily on lisääntyneet roimasti taas sen jälkeen kun erosin ja olen nukkunut yksin sohvalla. Usein tulee todella yksinäinen olo, lähinnä sellainen kaipaus siitä, että olisi joku joka pitäisi kiinni yöllä, pelottaisi painajaiset pois. Tätä ei nyt pidä käsittää väärin, en ole etsimässä uutta suhdetta tai palaamassa entiseen vain sen vuoksi että olisi joku. Tokihan minä yksinkin osaan olla, olen aina ollut paljon yksin. Mutta..kai minäkin saan jotain kaivata? Saanko?

Koko elämäni on ollut aika sekavaa jo pitkään. Yhdellä tavalla aiemmin, toisella tavalla nyt. Toivon jonkinnäköistä tasoittumista, kunhan tilanne kotona konkreettisesti muuttuu ja pääsen siivoamaan elämäni uudennäköiseksi. Nyt.. olen vain niin kovin väsynyt. Niin kamalan väsynyt.