Ajan kanssa sitä unohtaa, miltä tuntuu toisen ihmisen kosketus. Halaus, silitys, hentoinen hipaisu, luja rutistus. Iho unohtaa, mieli unohtaa. Asia häviää aistien muistista. Luulin, että se olisi kestänyt kauemminkin, ehkä vuosia, ennemmin kuin kuukausia, unohtaminen.
Jotkut asiat pysyvät muistissa pitkäänkin, mutta ei kosketus. Ei toisen ihmisen tunteminen. Toisaalta haikeaa, toisaalta helpottavaakin. Kaipaan silti, välillä. Kosketusta. Pelkään, että palaan siihen entiseen, pelkoon, arkailuun, kun pienikin kosketus saa hätkähtämään, pakenemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti