Tunnelukkoja

Tutkin tänään aihetta tunnelukot. Joskus viime syksynä löysin tunnelukkokäsitteen ja suuntaa antavan testin, jonka tulokset pitävät varsin hyvin paikkaansa. Pitäisi käydä kirjastosta etsimässä löytyisikö sieltä kirjaa aiheesta. Vaikka tunnistan ja tiedän ongelmakohtani, en osaa korjata niitä. Toki jotkut asiat ovat sellaisia, joita olen korjannut jo aiemmin, kuten sosiaalisten tilanteiden pelko. Olen sen suhteen ylittänyt itseni useasti, mutta vieläkin se vaivaa joissain asioissa ihan liikaa. Opiskeluni sekä lukiossa että myöhemmin ammattikoulussa, ikä ja varmuus joissain asioissa toivat helpotusta. Pistin itseni useasti likoon ja voitin pelkoni kerta toisensa jälkeen. Enää en esimerkiksi koe paniikkia esitelmän pitämisestä tai työn/opiskelun kautta uusien ihmisten kohtaamisesta. Silti jotkut tilanteet ovat edelleen sellaisia, etten saa henkeä, tekisi mieli juosta karkuun tai muuttua näkymättömäksi.

Olen aina ollut huono puhumaan puhelimessa. Siksi puhelinlaskuni pysyvät pieninä, kun en vaan osaa soittaa kellekään ja höpistä niitä näitä. Usein tekisi mieli, soittaa jollekulle, puhua ja kuulla toisen ääntä. Se on vain äärettömän vaikeaa. Minun on myös hyvin hankala hoitaa asioita puhelimitse, joten kaikki mitä pystyy sähköpostitse tai muuten netin kautta hoitamaan, niin ne sitten hoidan muuten kuin soittamalla. Alan helposti takeltelemaan ja puhumaan ihan sekavia, pää lyö tyhjää enkä tiedä mitä sanoa. Se alkaa nolottaa ja koko homma menee entistä hankalammaksi. Niin..siinä syy miksi en paljoa roiku puhelimessa, muiden kuin äidin kanssa. Ystäville siitä anteeksi, vaikken soitakaan juuri koskaan, se ei tarkoita sitä ettenkö haluaisi.

Se, että minut saisi rentoutumaan, vaatii aika paljon toiselta ihmiseltä. Liikaakin usein. En ole todellakaan taitava luovimaan sosiaalisissa tilanteissa vaikka kaipaankin usein toisen ihmisen seuraa ja läheisyyttä. Läheisimmät ystäväni näkevät minut sellaisena kuin olen ja moni on ihmetellyt sitä, kuinka olen ihan erilainen tilanteessa, jossa on muitakin läsnä. En tiedä mitä pelkään, menen vain yksinkertaisesti ihan lukkoon. Pienessä hutikassa olen paljon rennompi ja silloin on myös helpompi tutustua uusiin ihmisiin. En kuitenkaan tykkää olla kovassa humalassa, tai edes keskivertosellaisessa. Alkaa ahdistaa jos tunnen menettäväni kontrollin itseeni.

Olen hyvin ankara itselleni. Ruoskin itseäni henkisellä ruoskalla hyvinkin pienistä asioista ja usein jopa tiedostan sen, että voisi vähän antaa armoa. Silti, syytän asioista yleensä itseäni ja huonoista tapahtumista/kokemuksistakin ajattelen usein, että ehkä se on ansaittua. Olen vihainen itselleni tehdyistä/tekemättömistä asioista, vääristä valinnoista, vääristä tunteista..hyvin monesta asiasta. Kuitenkin olen armollinen muita ihmisiä kohtaan ja annan paljon anteeksi. Itselleni en suo samaa. Vaadin itseltäni paljon, toisilta paljon vähemmän. Joissakin asioissa olen perfektionisti ja lannistun helposti jos en osaa tarpeeksi hyvin sitä tai tätä. Sen vuoksi opiskelu on ollut rankkaa, teen paljon ylimääräistäkin työtä sen eteen, että kokeet menisivät hyvin ja numerot olisivat kiitettäviä ja että todella ymmärtäisin ja sisäistäisin, oppisin asiat enkä vaan opettelisi ulkoa.

Sitten se menettämisen pelko.. En ala tässä ehkä sen enempää sitä ruotimaan. Sanotaanko, että olen elämässäni menettänyt niin paljon, että senkin vuoksi on vaikeaa hyväksyä kiintymistä johonkin ja pelko uusista menetyksistä haittaa monia asioita elämässäni. Noniin, se siitä. Kipeimmät asiat jääköön blogin ulkopuolelle.

Olen tarkka tunteistani ja varon toisinaan ilmaisemasta niitä. Varsinkin negatiivisia tunteita, mutta myös positiivisia. Välittämistä ja kiintymystä. Räiskähtelen sitten välillä, kun en jaksa enää piilottaa sisälleni patoutuneita tunteita. Typerää, tiedän, mutta opettelen koko ajan tunteiden parempaa ilmaisua. Huonolla menestyksellä tosin...

Huoh..olipas siinä.. Vielä jäi monta lukkoa käsittelemättä, mutta nyt en vaan kertakaikkiaan jaksa. Kovin on raskasta tämä. Nämäkin tuli aika pintapuolisesti käsiteltyä, mutta niiden syvempi tarkastelu ja pohtiminen nyt ei tänne kuulukaan. Olkoon se oman pääni sisäinen taistelu.