Myrsky

Se nousee joka viikonloppu uudestaan, joka kerta suurempana ja tuhoavampana. Myrsky, raivokas, täynnä vihaa ja katkeria tunteita. Jälkeensä se jättää tuhotun maan, kuivuneet kyyneleet poskille ja kivun sisälle. Ei pysty korjaamaan mitään, ei uudelleenrakentamaan raunioita. Tuhottu maa, poltettu ja kertakaikkisen loppuunkaluttu.

"Naamiot on meitä varten joilla on sellaiset arvet joiden kertomaa ei tahdo kuuluttaa..."

Kipu opettaa, ehkä paremmin kuin mikään muu. Olen edelleen vereslihalla, kärsin joka päivä niistä muistoista, jotka olivat viedä minut pohjalle viimeistä kertaa. En jaksa enää, en jaksa kärsiä yhtään enempää. Joitain asioita ei vain voi antaa anteeksi, joitain asioita ei voi unohtaa. Jotkut arvet ovat ikuisia, vaikka kipu laimenee ja haalistuu ajan kanssa.

Ei kannata leikkii aivan kaikilla

jotkut ei anna pätkääkään siimaa

Paljon voit saada mut kaikkee et kuitenkaan

kun koiran lailla seuraat sun kiimaa

Väsyneitä sanoja, väsyneitä ajatuksia.. Pidän itseni koossa joka päivä, löydän taas sellaisia henkisiä voimavaroja joita en muistanut olevankaan. Jos ei muuta niin tyttäreni, rakkaan peikonpoikaseni, takia. Onneksi minulla on monta asiaa, joista nauttia ja iloita. Synkeistä teksteistäni huolimatta iso osa elämääni on hyvin, nämä viikonloput ovat käyneet vaan turhan raskaiksi..

Minussa on paljon vihaa, joka on jäänyt tuntematta, joka nyt on murtanut hyökyaallon lailla padot kuohuen ja vyöryen yli äyräiden. Olen tajunnut monta asiaa ja sätin itseäni, kuinka olenkaan voinut olla niin typerä ja sokea ja naiivi.. Minä olen sitä tyyppiä, jonka on vaikea myöntää epäonnistuneensa jossain ja se vaikuttaa elämääni välillä negatiivisesti (itse asiassa aika monessakin kohtaa). Kuinkahan monta opetusta tällä elämällä onkaan vielä tarjottavana....

Ähh...olen ihan lukossa..niin paljon sanottavaa, niin monta ajatusta, mutta mitään en saa ulos...