keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Insanity?

Ihan ihmeellinen päivä, ihmeellinen fiilis. Joka asia takkuaa, menee pieleen, musertuu jne..suoraan sanottuna koko elämä kusee nyt pahasti. Vituttaa ko pientä oravaa talvella kun käpy on jäässä. Ihan helvetisti. Välillä tulee itku kun ei jaksa enää pingottaa, välillä tekee mieli paiskoa astioita seiniin, mutta nyt on löytynyt ihan uusi ulottuvuus vitutukseen, sellainen multihuipentuma. Se hetki, kun alkaa naurattaa ihan helvetisti, ihan vaan sen takia kun vituttaa niin paljon. Ihan uskomattoman surkuhupaisaa, niin perseestä kaikki, ettei voi muuta kuin nauraa. Elämäni on niin tragikoomista, ettei oikeasti voi olla mahdollistakaan. Mitä tässä enää voi tehdä muuta kuin nauraa? Viha on kulutettu loppuun, itkeä ei jaksa (eikä siihen ole rauhaakaan), masentua en halua (positiivinen ajattelu on ollu viime kuukausina aika haasteellista), joten nauretaan sitten. Perkele. Ihan kaikelle.


Koska oikeasti..


Oikeasti alkaa välillä olla usko ja luottamus lopussa IHAN kaikkeen. Kas näin, kyyninen peikko sisälläni valtaa alaa ja suon hälle ilomielin tilaa. Loppuu se haihattelu ja hömppä. Elämän ja unelmien uudelleenrakennus on helvetin haasteellinen homma, raskasta ja epätoivoistakin välillä. Varsinkin useista haaveista luopuminen. Se tekee kipeää, kipeämpää kuin haluaisin edes itselleni myöntää.

En voi käsittää ihmisiä, ymmärtää yhtään motiiveja erilaisiin tekoihin ja ajatuksiin. Mitä olen saanut sillä, että olen aito, oma itseni? Sillä, etten feikkaa, en esitä mitään, en lähde pelaamaan pelejä tai vetämään rooleja? Sillä, että olen rehellinen, suoraselkäinen ja uskollinen? Sillä, että olen herkkä, tunteellinen ja empaattinen? Olen pitänyt näitä ominaisuuksia hyveinäni ja arvostettavina asioina muissakin ihmisissä. Ilmeisesti tämä todellisuus ei näillä toimi, sitä jää vaan jalkoihin ja joutuu satutetuksi. Kerta toisensa jälkeen. Ihmissuhteissa, työssä..joka paikassa. Varsinkin ihmissuhteissa...


Näihin sanoihin, hyvää päivänjatkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti