Muutos

Kuten jo otsikko kertoo, yritän kertoa hieman muutoksesta, omasta sisäisestä sellaisesta. Infernaalinen parisuhdekriisi toi meikäläisen elämään jotain hyvääkin, henkilökohtaisen kriisin ja sitä kautta henkisen kasvun ja huomion muutoksen tarpeesta. Olen totaalisen kyllästynyt onnettomaan olotilaan, epätoivoon ja moneen muuhunkin negatiiviseen tunteeseen ja ajatukseen. Sanoin itselleni STOP! Nyt, heti, stop! Hiljalleen olen onnistunut muokkaamaan asennettani positiivisempaan, näkemyksiäni parempaan (?) ja mikä parasta; näkemään ne pienetkin asiat mitkä mulla on elämässäni hyvin. Ja ykskaks huomasin, hitto, mähän olen oikeasti tosi onnellinen. Käännekohta taisi tulla tuossa kesällä, kun huomasin että pärjään kyllä vaikka parisuhde päättyisikin. Aloin kunnolla seisomaan omilla jaloillani, ottaa vastuun omasta onnellisuudesta. Olin kyllä kuvitellut jo aiemminkin tekeväni niin, mutta enpäs ollutkaan. Ja nyt, kun en vielä uskalla nojata parisuhteeseen, seison edelleen omilla jaloillani tanakammin kuin vuosiin. Parisuhde on edelleen osana elämääni, toki, mutta en kaada puoliskon niskaan enää yhtään pisaraa vastuuta Minun onnellisuudestani. Tietenkin yritän tässä parisuhdettakin omalta osaltani korjata ja opetella kuinka siitä saisi hyvän ja kestävän ja tyydyttävän, mutta ainakin yhtä tärkeänä pidän itseäni, Minua, opettelen olemaan terveellä tavalla itsekäs ja rakastamaan itseäni (edelleen terveellä tavalla).

Tästä kaikesta johtuen kummastelen puoliskoltani usein kuulemaani väitettä, että olen huonolla tuulella tai että minun pitäis olla iloisempi. Oikeasti outoa, sillä en ole aikoihin voinut yhtä hyvin ja tunnen itseni varsin hyvinvoivaksi ja onnelliseksi. Okei, en mä kulje hymy naamalla koko aikaa, en oikeastaan kovinkaan usein, mutta eipä musta sellaista saakaan. Pidän tärkeämpänä sitä, että tunnen olevani onnellinen. Kun sisällä tuntuu että onni ja ilo kuplii. Harmittaa tietysti jos ei se puoliskolle välity, sillä haluaisin aidosti jakaa hyvän fiilikseni hälle, jos se vaikka tarttuisi. Ei musta myöskään tule ylipirteää ja ylisosiaalista, sillä rakastan rauhaa ja hiljaisuutta ja perusluonteeltani olen aika hiljainen tyyppi. Silti, mä nautin monista pienistäkin asioista ihan hirveästi ja tykkään tasaisesta arjesta, toistuvista asioista ja rauhallisesta elämästä. Tietty haluan välillä irrotellakin, käydä siellä ja täällä ja juoda välillä itseni hutikkaan, mutta se ei ole elämäni pääpointti eikä sisältö. Minun onneni löytyy arjesta. Ihan tavallisesta ja varmasti monen mielestä tylsästäkin arjesta. Tasainen elämä tuo mulle turvaa ja pitää mielen aisoissa, tunnen olevani tasapainossa. Elämä ei ole enää tätä:

Päässäni seilaa vieläkin monia kysymyksiä, mutta luotan siihen, että vastaukset löytyy kun niiden aika on. Siihen asti yritän pitää kiinni onnellisuudesta ja jatkaa samaa rataa. Tänks.