sunnuntai 7. elokuuta 2011

Sunnuntai-ajatus

Eilinen päivä oli mukava, kerrassaan. Kävin testaamassa hiittikärryt ja ruuna oli järjettömän innoissaan. Hölkittiin ja käveltiin sellainen 10km lenkki, jonka jälkeen pihassa seisoi huomattavasti rennompi ja tyytyväisempi hevonen kuin ennen lenkille lähtöä. Ilma oli mukava, syksyinen, sateinen. Nautin itsekin ihan suunnattomasti lenkistä ja hieman syksyn tuoksuisesta ilmasta. Uusi kärpäshuppu oli jo saanut yhdessä päivässä kolhuja, turvan päällä olevasta osasta oli kanttinauha repeytynyt osittain irti. Pojat ilmeisesti telmineet laitumella. Vaikea kyllä ajatella elämää ilman hevosia..

Tänään on taas ollut semisti ärsyttävä päivä. Siivousinspiraatio tulee ja menee aaltoliikkeinä, vähän väliä tulee 'ei-jaksa'-fiilis. Sain sentään vaatehuonetta tyhjennettyä hieman; pieniä vaatteita hushus. Matot odottavat edelleen pesijää (taitaa jäädä tältä kesältä pesemättä) ja punaiset viinimarjat olisi kerättävä ja mehuksi keiteltävä. Mustat mehut tuli keiteltyä perjantaina, kyllä tuli hyvää! Olisi monenmonta keskeneräistä projektia, liittyen kotiin ja epämääräiseen taiteiluun. makuuhuoneessa odottaa edelleen paikkaansa Lapin reissulta Enontekiöstä ostettu porontalja, kun en osaa päättää mihin sen laittaisin. En halua ottaa riskiä, että pissakissamme Kössi valitsisi taljan sopivaksi pissapaikaksi taikka kissat kimpassa repisivät karvat pöllyten koko taljan piloille.

Tähän väliin kissakuvat meidän perheen killeistä:
pissakissa Kössi

 natsikissa Napalmi "Nami"
 grand old lady Suttu aka Suttura aka Pulla

Rakkaat <3

Mietin kovasti tulevaa syksyä, odotan josko töitä jostain irtoaisi (haettu on, ei ole kuulunut mitään mistään) ja suunnittelen mitä sitten jos ei töitä tule. Tahtoisin suorittaa avoimen yliopiston kurssin (hevoskurssi, 3op), mutta sekin maksaa, eikä ole rahaa laittaa siihen jos ei töitä saa. Pitäisi investoida myös kengitysvälineisiin ja tyttären kenkiin yms. Ja ehkä omiinkin vaatteisiin... *huoh*

Mielenkiintoa elämään tuo myös "Projekti Poni". Rakkaan ystäväni Heidin Poni tuli minulle ajo-opetukseen. Tähän mennessä ohjasajettu, kärryt pitäisi kenties jo tänään lykätä perään, Poni kun toimii kuin junan vessa tuossa ohjista ajossa. Onneksi tuli ostettua (tatuointirahoilla -.-) hiittikärryt. Joskin oli hieman hommaa niissä ennen kuin sain kärryt ajokuntoon. Ensin oli Operaatio Sisäkumin Paikkaus, joka olikin oletettua haasteellisempi tehtävä, sillä päällirengas ei meinannut lähteä sitten millään pois vanteelta. Kaiken äherryksen jälkeen Mieheni saikin kumin paikattua ja oletin pääseväni ajamaan.... Huomattiinkin sitten, että rengas vuotaa venttiilin kohdalta, joten se siitä. Perjantaina kävin ostamassa Wahlstenilta uuden sisäkumin (ja huomasin sen jälkeen, että Horzelta olisi saanut halvemmalla..) ja sisuuntuneena kikkailin ihan itse sisäkumin paikoilleen ja Lidlin hienolla (?) vekottimella pumppasin sen täyteen. Jess! Kärryt olivat ajokunnossa ja kuten edellä mainitsin, eilen kävin kärryt testaamassa. Nyt tarttisi vielä ostaa oranssia maalia ja maalata kärryistä siedettävämmän näköiset (keltainen maalipinta todella huonossa kunnossa, alta paistaa punainen pohjamaali..).  Kaikki aikanaan. Nyt yritän jatkaa siivoamista, jotta ehtii tänään muutakin tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti