maanantai 13. toukokuuta 2013

Unelmat hukassa

Vielä puolitoista vuotta sitten, minulla oli unelmia, haaveita. Elämä tuntui monella tapaa selkeältä ja tulevaisuus odotettavalta. Tiesin mitä haluan ja miten elämää rakentaa. Nyt en tiedä enää mitään. En unelmoi enää, en omaa haaveita. En halua katsoa tulevaan enkä todellakaan tiedä, että mitä hittoa sitä elämällään tekisi, miten olisi, kuinka eläisi, minne suuntaan pitäisi lähteä. Yritän vain selvitä päivän kerrallaan, nauttia joka päivä edes jostain. Minulla ei ole suuntaa, ei määränpäätä. Tuuliajolla, vailla laituria, satamaa näkyvissä. En enää tiedä edes sitä, mitä haluaisin elämältä. Kertarysäyksellä kaikki hajosi ja yritän tässä rakentaa elämääni uudelleen.

Aiemmin unelmani olivat selkeitä, yksinkertaisia, tylsiäkin ehkä. Kestävä parisuhde, avioliitto, iso perhe, oma talo jossain, hyvä duuni. Sellaista perushuttua. Nyt..ei mitään. Ei kertakaikkiaan yhtään ainoaa haavetta. Vain päivä kerrallaan elämistä, hetkessä. En uskalla ajatella edes syksyä, mitä sitten, kun opinnot päättyvät. Töitä kai pitäisi, mutta pitäisi levätäkin jossain välissä. Olen paahtanut täysillä taas pitkään, kaikesta paskasta huolimatta, unohtaen lähes kaiken. Kunhan vain pärjää, käy koulussa, töissä, hoitaa lapsen, kodin, elää kuten "normaalit" ihmiset. Yritän niin kovasti pitää kiinni siitä, että kaikki on okei, että pärjään. Vasta viime aikoin olen tajunnut, että olisin tarvinnut jo viime vuonna kunnolla lomaa, aikaa parantua ja miettiä asioita kunnolla. En vain halunnut antaa periksi. Sitkeys ei aina ole hyvästä...

Kaikesta huolimatta, nautin elämästäni nyt, enimmäkseen. Tulee hetkiä, kun epätoivo, suru, viha, valtaa alaa, mutta ne menevät ohi. Kunhan en ajattele tulevaa niin kaikki on hyvin.

Loppuun biisi, jonka lyriikat ovat hyvin osuvia..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti