Aiemmin unelmani olivat selkeitä, yksinkertaisia, tylsiäkin ehkä. Kestävä parisuhde, avioliitto, iso perhe, oma talo jossain, hyvä duuni. Sellaista perushuttua. Nyt..ei mitään. Ei kertakaikkiaan yhtään ainoaa haavetta. Vain päivä kerrallaan elämistä, hetkessä. En uskalla ajatella edes syksyä, mitä sitten, kun opinnot päättyvät. Töitä kai pitäisi, mutta pitäisi levätäkin jossain välissä. Olen paahtanut täysillä taas pitkään, kaikesta paskasta huolimatta, unohtaen lähes kaiken. Kunhan vain pärjää, käy koulussa, töissä, hoitaa lapsen, kodin, elää kuten "normaalit" ihmiset. Yritän niin kovasti pitää kiinni siitä, että kaikki on okei, että pärjään. Vasta viime aikoin olen tajunnut, että olisin tarvinnut jo viime vuonna kunnolla lomaa, aikaa parantua ja miettiä asioita kunnolla. En vain halunnut antaa periksi. Sitkeys ei aina ole hyvästä...
Kaikesta huolimatta, nautin elämästäni nyt, enimmäkseen. Tulee hetkiä, kun epätoivo, suru, viha, valtaa alaa, mutta ne menevät ohi. Kunhan en ajattele tulevaa niin kaikki on hyvin.
Loppuun biisi, jonka lyriikat ovat hyvin osuvia..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti