tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kipuja ja mietteitä

Olen viime päivinä tarkastellut elämääni jotenkin eri tavalla kuin pitkään aikaan. Ja tätä parisuhdetta eri tavalla, kuin koko tämän kriisin aikana. Olen menettänyt itsestäni jotain, paljonkin, uskon romantiikkaan ja tietynlaiseen rakkauteen, luottamuksen jne. Mutta olen myös löytänyt itseeni niitä puuttuvia palasia mitkä ovat olleet pitkään hukassa. Osittain saan kiittää rakkainta ystävääni Heidiä, jonka tykönä käynti palautti mieleen paljon niitä asioita mitä olen kaivannut entisestä elämästä, kun kaikki ystäväni olivat lähellä ja heidän kanssaan tuli touhuttua harva se päivä jotakin.
Olen löytänyt taas sen taiteilijan itsestäni (helvetin paljon kriittisempänä kuin ennen, mutta kuitenkin) mikä on ollut minulle rakkaimpia asioita itsessäni. Mulla oli aivan törkeän hauskaa esim, eilen kun innostuin erästä kisaa varten kuvailemaan sarjan kuvia pehmoleluista (oikeesti, pehmoleluista...). Innostuinpa vielä piirtämään koneella illalla harjoituskuvaa hevoseläimestä. Päässä muhii monenmonta ideaa tauluista, kun vaan sais aikaiseksi aina aloittaa.

Asioiden alulle saaminen on aina ollut mulle jotenkin äärimmäisen hankalaa. Asiasta riippumatta. Aina. Sitten kun aloitan, esim. piirtämisen tai lähden lenkille, nautin joka ikisestä hetkestä. Tarvitsisin joka tilanteeseen jonkun sparraamaan, tekemään mun kanssa asioita. Kävin innokkaana salilla reilu vuosi takaperin pari kuukautta, ystävän kanssa. Aina tuli lähdettyä, kun oli se toinen joka piti hakea mukaan ja kenen kanssa oli sovittu aika. Ja aina tuntui yhtä hyvältä, kun tuli kotiin. Salikäynnit loppuivat ystävän ja hänen perheensä sairastelurupeamaan, eikä olla sen jälkeen kumpikaan saatu aikaiseksi käydä uudestaan. En ymmärrä miksi mun on niin vaikea aloittaa yhtikäs mitään, kun mielelläni kuitenkin teen asioita. Se tuntuu hitonmoiselta taakalta ja usein pidän sitten itseäni vaan totaalisen laiskana ihmisenä, vaikka en oikeasti sellainen ole. Silloin kun on pakko tehdä jotain tai varsinkin jos olen jollekulle luvannut tehdä jotain, niin asiat hoituu. Esimerkiksi opiskellessa ei tehnyt tiukkaa herätä navetta-/talliviikoille viideltä aamulla tai tuossa alkukesästä, kun viikon hoidin heposia, niin ei tehnyt tiukkaa käydä kaks kertaa päivässä tarkistamassa hevoset,vedet jne. Saisko tähän vastauksen, miksi on näin?

Ainakin viimeiset kaksi kuukautta olen kärsiny lähes päivittäin järkyistä selkäkivuista. Syöny kourakaupalla 800mg ibumaxia ja maannut piikkimatolla, yrittäny venytellä jne. Osa kivuista johtuu huonoista päivittäisistä asennoista (istun huonossa ryhdissä koneella tai sohvalla, sekä epäergonomiset työasennot) ja osa siitä, että lihakset pääsi menemään jossain vaiheessa töissä taas niin jumiin, että hierojakäynti olisi paikallaan. Osa voi tietysti johtua jostain ihan muusta, mitä en tiedostakaan. Joka tapauksessa, kipu haittaa normaalia elämää aika helvetisti. Jos kyseessä olisi vanha tuttu alaselkäkipu, niin osaisin asian korjata nopeastikin, mutta tämä kipu sijoittuu yläselkään. Kai pitäisi investoida itselleen taas hierojakäynti, edellinen käynti aukaisi aika tehokkaasti meikäläiselle tyypillisen rintakehäjumiutuman.

Noniih, se kivuista. Oli alkuun jotain kauhean fiksua mielessä, mutta enhän minä nyt enää muista, että mitä. Surkuttelin tänään kurjaa kesää (sekä ilmojen suhteen että muutenkin...) ja lähestyvää syksyä. Tuntuu, etten ole saanut tehtyä juuri yhtään mitään koko kesänä, piha on kuin viidakko enkä ole edes huvimajaa siivonnut saati käyttänyt koko kesänä. Noh, asioita joita on kai turha murehtia. Jospa edes osan matoista saisi pestyä ennen syksyn sateita. Parin viikon päästä meikälikka lähtee taas Lappia (ja Saanaa) valloittamaan. Siinä on ainakin jotain odotusta. Erämaa ympärillä ja Saanan huippu, sinne saa nakkoa taas turhan ajatussaasteen ja selkiyttää mielensä.

Sitä odotellessa ;)


<3<3<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti