Sairaus(ko?)

Elämä on ollut aikamoista aallokkoa viime aikoina, pahimmillaan sitä ollaan oltu kaulaa myöten upoksissa. Olen yrittänyt tutustua sairauteeni kunnolla, sisäistää taas sen etten tule tästä koskaan paranemaan ja yrittänyt miettiä kuinka elää tämän kanssa. Ensimmäinen siirto tänä syksynä oli lääkityksen tarkastus, sillä en ole yli kahteen vuoteen käynyt psykiatrin juttusilla lääkekontrollissa. Nyt sain viimein ajan varattua ja viime torstaina pääsin keskustelemaan toimimattomasta lääkityksestäni. En ole oikein opiskeluaikana jaksanut tehdä asialle mitään, olen vain tarponut paskassa ja yrittänyt selvitä. Nyt minulla on ollut aikaa miettiä ja kuunnella omaa oloani ja huomata kuinka pielessä lääkitys todella onkaan. Kun se ei vaan toimi.

Psykiatrilla käynti oli taas huojentava, sain tietää oireideni olevan hyvin tyypillisiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaiheen aikana. Kun väsyttää, mikään uni ei riitä, ei huvita mikään ja kaikki tuntuu yhtä harmaalta, mitään ei jaksa tehdä eikä ajatella ja syödä voisi vaikka koko ajan (ainakin suklaata). Tämä siis siitä huolimatta, että minulla on koko ajan ollut masennuslääkitys päällä. Viimeisen vuoden aikana laskettiin minulla olleen ainakin kolme pidempää masennusjaksoa ja yksi hypomaaninen jakso. Noita hypomaniajaksoja en oikein itse aina tunnista, edes jälkeenpäin, joten hankala mennä sanomaan onko ollut enemmänkin. Sain reseptin uusia masennuslääkkeitä varten, tasaavana jatkaa edelleen lamotrigin. Tässä vaiheessa kuvio menikin hankalaksi, sillä minun oli purettava vanha masennuslääkeitys pois ennen kuin pystyn aloittamaan uuden. Tiesin, että odotettavissa on ainakin huimausta, mutta lopulta vieroitusoireet löivät minut kanveesiin oikein kunnolla. Näin sanoo wikipedia sitalopraamin vieroitusoireista:

"Hyvin yleinen vieroitusoire on esimerkiksi sähköiskun kaltaiset tuntemukset kehossa, joita on raportoitu lähes kaikkien SSRI-lääkkeiden osalta. Muita lääkkeen lopetukseen mahdollisesti liittyviä vieroitusoireita ovat muun muassa huimaus, aistiharhat, unihäiriöt, sekava olo, agitaatio tai ahdistuneisuus, pahoinvointi ja/tai oksentelu, vapina, sekavuus, hikoilu, päänsärky, ripuli, sydämentykytys, tunne-elämän epävakaus, ärtyvyys ja näköhäiriöt."


Noh, noista iski päälle huimaus (tänä aamuna helpottanut vasta), unihäiriöt, sekava olo, ahdistus, pahoinvointi, ajoittainen hikoilu, ärtyisyys ja tunne-elämä oli todellakin epävakaata...Viikonloppu oli aivan kamala, eilen alkoi jo onneksi helpottaa, vain huimaus ja lievä pahoinvointi jatkuivat. Nyt tuntuu jo aika hyvältä ja tänään voinkin aloittaa uuden lääkkeen. Tässä uusi lääkeaine:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Moklobemidi
...ja tässä vanha:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sitalopraami
Moklobemidi toimii eri tavalla kuin sitalopraami ja sillä pitäisi olla parempi vaikutus kaamosmasennuksen kaltaisen masennuksen hoidossa. Toiveet ovat korkealla, olen kertakaikkisen kyllästynyt siihen, ettei mikään huvita eikä mitään jaksa tehdä. Kaunis syksy valuu hukkaan, kun en jaksa nauttia siitä. Se on ainakin varmaa, etten yksinkertaisesti pysty elämään ilman lääkkeitä. Mieleni järkkyy aivan liikaa, enkä jaksa kantaa sitä taakkaa. Uskon, että koko perheeni voi silloin paremmin kun minä voin paremmin. Vaikka diagnoosistani onkin jo nelisen vuotta, tuntuu etten silti ole vieläkään sisäistänyt tätä sairautta täysin, hyväksynyt sen elämään tuomia pikku oikkuja (tai isompiakin oikkuja). Elämänhallinnan opettelu on vielä aivan lapsenkengissä, monia asioita pitäisi muuttaa jotta voisin paremmin. Tarvitsisin ehkä hieman parempaa tukiverkkoa jokapäiväiseen elämääni tämän sairauden kanssa, ymmärrystä itselleni ja toisille mitä tämä sairaus vaatii ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Jotenkin minua ahdistaa vieläkin puhua sairaudesta, sillä se saa minut tuntemaan oloni jotenkin vajaaksi tai rikkinäiseksi. Eihän sairas voi olla ehjä, vai voiko?


Loppuun vielä joitain linkkejä:
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50076 sisältää faktaa oireista, hoidosta yms.
Hypomania, ajatuksen juoksua
Bipo wikipediassa